Kokkolan Aimo - Laulajat
trubaduurit juontajat


Aimo Kokkola

Aimo Kokkola

Kokkolan alpakat

linkit

Anna palautetta

Kuvagalleria



Trubaduuri Aimo Kokkolan esitykset sopivat monenlaisiin tilaisuuksiin. Tässä muutamia otoksia.

laulajat, trubaduurit, juontajat, esiintyjät tilaisuuksiin juhliin yritysten tapahtumiin tilaisuudet tapahtumat yrityksen juhlat
Yrityksen johdon tervehdyksessä trubaduuri toimii vaikkapa
persoonallisena
kukkapuskana.



Yhteislaulutilaisuuteen liitetään luonnollisesti vetäjän omia
esityksiä.
Kesä kauneimmillaan. Tunnelma korkeimmillaan.



Aimo Kokkola laulaa mielellään myös vakavampaa ja
hengellistä musiikkia. Sitähän tarvitaan esimerkiksi vihkimis-
ja siunaustilaisuuksissa.
Kirkkokonsertissa tällä kertaa
säestäjänä  kanttori Matti Huomo.



Erilaiset perhejuhlat työllistävät trubaduuria. Syntymäpäivät,
häät, puutarhajuhlat. Aina tarvitaan tunnelmanluojaa,
yhteislauluja, tarinointia. Musiikki ja juttupuoli
sovitellaan
sankareiden toiveiden ja tilanteen mukaan.



Harjannostajaisissa on aina mukana musiikkia ja hauskuutusta.
Rakennustyömaat ympäri Etelä-Suomea ovatkin vuosien varrella
tulleet tutuiksi. UPM-Kymmenen Tervasaaren ruokalassa hymy
on herkässä.


tilaisuudet,tilaisuus,tilaisuuksiin,tapahtumat,tapahtuma,tapahtumiin,yritysjuhlat,yritysjuhla,yritysjuhliin,yritystapahtumat,
yritystapahtuma,yritystapahtumiin,juhlat,juhla,juhliin,tilaisuudet,tilaisuus,tilaisuuksiin,perhejuhlat,perhejuhla,perhejuhliin

Päivitetty 05.02.2004
ylläpito: www.aarremedia.com
email: aarremedia (at) aarremedia.com
palvelintila: www.homepage-sjr.fi